Tapahtuman kuvaus
He ovat menettäneet kotinsa. Heidän ystäviään, rakkaitaan ja tuttaviaan on kuollut. Tällä hetkellä moni heistä on piinallisen prosessin sisällä, jossa viranomaiset saavat määritellä, saavatko he jäädä turvaan vai lähetetäänkö heidät takaisin samaan ennen niin kauniiseen ja kulttuurihistoriallisesti merkittävään paikkaan, joka on muuttunut sotatantereeksi. Silti heillä on vielä toivoa tulevasta. Toivoa on siitä, että oma elämä olisi ihmisarvoinen, että oma perhe selviäisi ja että heidät näkisi jälleen.
Journey to ArabJazz on yhtye, jonka musiikki sukeltaa mystisen, herkän ja rytmikkään jazzin ja arabialaisen musiikin maailmaan. Journey to ArabJazzin kappaleet kertovat Lähi-Idästä. Konsertissa kuullaan tarinoita sodasta, rakkaudesta, pakenemisesta, ymmärtämisestä, auttamisesta ja kulttuurien kohtaamisesta. Osa kappaleista on turvapaikanhakijoiden tarinoista ja runoista syntyneitä, ja sovitettu yhdessä monikulttuurisen yhtyeen kanssa.
Musiikissa kuullaan arabialaisia maqameja, jazzrytmejä ja harmoniaa, sielukasta laulua, virtuoottista soitantaa sekä mielenkiintoisia instrumentteja luoden maagisen tunnelman. Journey to ArabJazz -yhtyeen lisäksi konsertissa vierailee turvapaikanhakijamuusikoita, jotka tuovat autenttisen säväyksen arabialaisesta musiikista yleisön kuultavaksi.
Konsertti on osa Middle East Jam -festivaalia 2016 Kulttuurikeskus Caisassa 6.8.2016 klo 20.
Liput 10€/7€ (opiskelija, työtön, eläkeläinen)
Lippuja voi varata ennakkoon osoitteesta mejamfest@gmail.com
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Helsingin Kaupungin ja Kulttuurikeskus Caisan, Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen sekä Anna Lindh -säätiön kanssa. Lisätietoja.
Sijainti
Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu, Helsinki, Suomi
Kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu, Helsinki, Suomi